lauantai 9. huhtikuuta 2011

This is our world! So lets take it!

Huh huh, on noi elokuvat mahtavia. Kylmiä väreitä ja ihoa pitkin kulkevia tunteita. En usko että mailmanäkemykseni olisi tällainen ellen katsoisi elokuvia. Ne pitävät minut hengissä, ja ajatuksen siitä että lähes kaikki on mahdollista. Elokuvat saavat myös ihmiset näyttämään oikeat tunteensa, kuin muutoin niitä ei pinnalle välttämättä saa vaikka kuinka kaivaa. Elokuvat vain ovat niin maksimaalisen janottava, elämän pieni suolan lähde.

Oli tosiaan vähä rankka tuo perjantai, jaksaa taas olla jonkin aikaa ihan kiltisti juomatta :_D. Tänään siis olen lähinnä potenut heikkoa oloa ja juonut vettä ihan älyttömästi. Tosin katsoinhan pari elokuvaakin tuossa, eli Jack Falls joka oli sanotaanko, odotettu pettymys. Mutta tulipahan katottua. Ja sitten huomasin että elokuvatietämyksessäni oli selvä aukko ja katsoin niinkin vanhan elokuvan kuin 2008 ja Street Kings. Joka oli sanotaanko, omalla kiehtovalla tavallaan loistava. Asteikolla 4-10, menee varmaankin siihen 8tai 8+. Ja kuten tiedätte, olen aika tiukka kriitikko näiden suhteen :_D. Mutta siis tykkäsin, ja tästäkin jäi sellainen mukava jälki ajatus joka saa myös minun pienet aivoni toimimaan.

Lopuksi haluaisin kiittää perjantaina mukana olleita ihmisiä, vaikka tiedostan etteivät he tätä kyseistä blogia luekkaan. Oli mukavaa, hauskaa ja viihdyttävää. Ja sinä punatukkainen höppänä joka tarjosit minulle bussissa fanttaa, äänekkään hikkani takia. Kiitos<3

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä päivä, ja ehkä taas jollain pienellä tavalla olen oppinut jotain uutta. Kehittynyt jollain oudolla tavalla pienessä mielessäni johonkin suuntaan. Nyt aion mennä nukkumaan, ja valmistautua siten kunnolla huomiseen ja uuteen päivään.

Hyvää yötä mailma, huomenna taas tavataan<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti